
APPARIKSI PELLIN VARHAISNUORTEN LEIRILLE
- Apparit ovat pienimmille leiriläisille esimerkkejä ja ns. isoja veljiä ja isoja siskoja, appareiden tehtävänä on auttaa ja opastaa pienempiä.
- Apparit voivat leirillä mm. olla isosten ja ohjaajien apuna erilaisissa tehtävissä ja käyttää omia erikoisosaamisiaan ja lahjojaan.
- Apparin tehtävissä voi parhaimmillaan oppia hoitamaan annettuja tehtäviä vastuullisesti ja saada onnistumisen iloa!
- Appariksi voi hakea erillisellä kaavakkeella joka jaetaan keväällä 2012. Hakiessa on huomioitava, että apparit maksavat saman leirimaksun kuin muutkin, mutta heille on varattu 4-5 paikkaa joka varhaisnuortenleiriltä,
- jos haluat olla varma paikasta tietyllä leirillä, kannattaa leirille ilmoittautua kuten muutkin HNMKY:n kotisivujen kautta. Kaikki apparit eivät välttämättä mahdu haluamalleen leirille.
- Appariksi leireille voivat hakea sellaiset klubilaiset, jotka ovat osallistuneet vähintään kolmeen appariklubiin ja leirille (yhden kolmesta voi korvata etätehtävällä jos on estynyt tulemaan paikalle).
- Varhaisnuorten leirille voi toki ilmoittautua tavalliseksi leiriläiseksi vaikka onki Appariklubilainen!
- Appariklubissa käyneet ja varhaisnuortenleireillä apparina toimineet saavat kesän jälkeen todistuksen.

HNMKY