Sivukartta | Tulosta

Pakilan toimintakeskuksen liikunnallinen iltapäiväkerho


Iltapäiväkerhon ajankohtaisista asioista saat tiedon täältä.


Koulujen alettua syyskuussa 2001 Pakilan NMKY:llä alkoi yhteistyössä Pakilan seurakunnan ja Pakilan ala-asteen kanssa liikunnallinen iltapäiväkerho. Ideana on lapsen kokonaisvaltaiseen huomioon perustuvaa kasvattavaa toimintaa NMKY:n kolmioperiaatteen mukaisesti, jossa otetaan henkinen, hengellinen ja fyysinen näkökulma huomioon.

Lapset tarvitsevat tutun ympäristön, turvallisia aikuisia ja mielekästä tekemistä iltapäivisin. Siksi HNMKY järjestää eka- ja tokaluokkalaisille koululaisille liikunnallista iltapäivätoimintaa tutussa, turvallisessa ympäristössä Pakilan toimintakeskuksessa. Kerhossa lapset saavat ystäviä ja heillä on turvallinen ja osaava aikuinen ohjaamassa toimintaa. Kerhossa lapsi leikkii, liikkuu, ulkoilee, tutustuu eri urheilulajeihin, tekee läksyt ja saa välipalaa, iltapäivän aikana lapsilla on mahdollisuus myös levätä ja touhuta itsekseen ohjaajan läsnäollessa.

Iltapäiväkerho toimii joka koulupäivä kello 12 - 17. Vastaavana ohjaajana toimii Hanna Kuivalainen.  Ohjaajina toimivat Jaana Kankaanperä ja Tuomas Mäkelä. 

Jo yhdettätoista lukukauttaan pyörivä iltapäiväkerho on saavuttanut pysyvän aseman pakilalaisessa iltapäivätoiminnassa. Kaudella 2011-2012 iltapäiväkerholaisia on 41, joten vipinää ja vilskettä talolla riittää. Tiedustelut: Hanna Kuivalainen (etunimi.sukunimi(at)hnmky.fi)

Iltapäiväkerhon työntekijät:

Hanna Kuivalainen, vastaava ohjaaja
Jaana Kankaanperä
Tuomas Mäkelä


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait