Historia

Johdanto

Pakilan NMKY on perustettu vuonna 1933. Taustayhteisö on Helsingin NMKY ja kuulumme maailman laajaan YMCA perheeseen 35 miljoonan muun kanssa. Pakilan NMKY on aina palvellut alueen lapsia ja nuoria. Toiminnan kasvaessa vuonna 1963 rakennettiin oma kerhotalo Palosuontie 4 B:hen. Talossa on oma urheilusali, takkahuone ja kerhotiloja. Vuonna 2001 taloon valmistui myös sauna. Kesällä 2001 saliin rakennetaan 6 metriä korkea kiipeilyseinä. Talon isäntänä on toiminut mm. piispa Wille Riekkinen ja urheiluselostaja Juha-Matti Holopainen. Talon junioreista pisimmälle urheilun saralla on päässyt Suomen ensimmäinen NBA- ammattilainen, Hanno Möttölä.

Lähtökohdat

1930-luvun alussa Helsingin NMKY:llä oli varsinaisia toimintakeskuksia, yhdistyksiä, Vuorikadun Pääyhdistyksen lisäksi Sörnäisissä, Pasilassa, ja Käpylässä. Näiden lisäksi ”tehtiin poikatyötä eri pisteissä”, kuten vuosikertomukset asian tuolloin ilmaisivat, mm. Vallilassa, Ruskeasuolla ja Santahaminassa.

Käpylää voidaan pitää tuolloisen pohjoisen Helsingin keskuksena ja sen NMKY-toiminta oli todella runsasta. Käpylän sihteerinä toimi tuolloin Alfred Liukku, mies, jonka nimi liittyy lähtemättömästi NMKY:n poika- ja nuorisotyön historiaan.

Metsolasta Seurakuntatalolle

Pakilalaiset pojat osallistuivat Käpylän yhdistyksen toimintaan runsain joukoin, jolloin Alfred Liukku, ”Altsi” katsoi tarpeelliseksi oman toimipisteen perustamisen Pakilaan, Pakinkylään. Toimintapaikka löytyi Metsolan kansakoululta, perustamisvuosi oli 1933 ja jäsenmäärä lähenteli sataa jo heti ensimmäisenä toimintavuotena. Vuoden 1934 lopulla toiminta siirtyi Metsolan kansakoululta uuteen seurakuntakotiin (nykyiseen työväentaloon) kun ”sikäläisen pikkukirkkoyhdistyksen talolta luovutettiin yhdistyksen käyttöön oma kokoushuone, jonka Helsingin NMKY sisusti asian mukaiseen kuntoon” lainaus HNMKY:n vuosikertomuksesta).

Alfred Liukku toimi Pakilan sihteerinä osaston perustamisesta aina vuoteen 1962 saakka. 30-luvun loppupuolella hänen apunaan toimivat mm. opettajat Väinö Uusivirta, ylioppilas Kaarlo Penttinen ja teol.yo. Aarnen Lehtonen. Sota-aikana toiminta oli ymmärrettävästi hiljaista ja mm. tuo NMKY:n käyttöön luovutettu tila oli otettava ensiapuasemaksi. Toiminta pääsi kuitenkin jatkumaan Seurakuntatalolla, Liukku sai sihteeriparikseen Evert Kasurisen varsinkin monipuolinen urheiluharrastus oli vilkastumassa, ennen kaikkea NMKY:n osastojenvälinen kilpailutoiminta yleisurheilun, hiihdon, jääpallon ja jalkapallon parissa. Nykyisen ”toimintasymbolin”, koripallon, yhteydessä Pakilan nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1943, osastojenvälinen seniorisarja, tosin keskeytyi, joten voitot jäivät vielä myöhemmille vuosille.

Kun Liukku joutui edelleen huolehtimaan useiden, mm. vuonna 1943 perustetun Haagan osaston toiminnasta ja Evert Kasurisen esteenä oli oman ansiotyön hoitaminen, oltiin jälleen sihteeripulan edessä. Tehtävää ryhtyi vuonna 1945 hoitamaan ylioppilas Olli Korvela, joka toimi jo samaiselle alueelle perustetun Pirkkolan NMKY:n sihteerinä. Tämän lähiosaston taustavoimina toimivat Pääyhdistyksemme lisäksi Oulunkylän seurakunta ja Helsingin Pikkukirkkoyhdistys ja tarpeelliset toimitilat löytyivät Pakilan uudelta kansakoululta (nykyinen yläaste). Osasto siirtyi toimimaan myöhemmin Oulunkylän seurakunnan kerhotiloihin ja vielä myöhemmin, vuonna 1952, se sulautui osittain seurakunnan poikatyöhön, jatkaen osittain toimintaansa NMKY:n Maunulan osastona.

Jälleen vuonna 1947 toiminta oli hiljentymässä salipulan vuoksi. ”Altsi tuli takaisin”, apunaan Antti Leppänen ja Jorma Saarinen ja vei pojat jälleen Metsolan Kansakoululle. Jo vuoden 1948 loppupuolella ”oli poikaosastoon niin paljon pyrkijöitä, ettei heitä, parhaalla tahdollakaan, tilanpuutteen takia, voitu ottaa vastaan. Oli vaan kehotettava tulemaan jälleen uuden vuoden puolella” (lainaus HNMKY:n vuosikertomuksesta). Ja tuo ”niin paljon” -jäsenmäärä oli 187 eli se oli kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Uuden kirkon suojiin

50-luku alkoi ”onnellisesti”, yhdistys sai käyttöönsä Pakilan uudelta kirkolta kerho- ja kokoushuoneen lähinnä miesten ja nuorukaisten toimintaa varten. Kirkon voimistelusali oli lisäksi käytettävissä poikailtoihin, suuriin kerhoiltoihin ja tietysti liikuntaan. Uusien toimitilojen luomien mahdollisuuksien myötä 50-luvun alkupuoliskolla elettiin ilmeisesti Pakilan NMKY:n toiminnan tiiveintä aikaa. Raamattutunnit, poikakokoukset, kerho- ja leffaillat ym. kokosivat kaiken ikäisiä ennätysmäärin. Toiminnan salaisuutena oli juuri tuo ”kaiken ikäisiä”, poikaosaston ”yläpuolelle” olivat kasvaneet pysyvät nuorukais- ja miesosasto ja ”alapuolelle” oli vuonna 1953 perustettava, Mossekerhoksi ristitty toimintaryhmä kaikkein pienimmille. Aktiiv

isen miesosaston keskuudesta muodostui neuvottelukunta sihteerin avuksi ja järjestelmä tuotti apulaisia muutenkin, isoimmat olivat aina järjestämässä nuorempiensa toimintaa. Pentti Suonikko, Veikko Kettunen, Pekka Lawyroff, Eero Jalava, Matti Alava, Esko Mäkinen, Viljo Honkonen, Jussi Jussila, sekä vähän myöhemmin Raimo Vedenoja, Keijo Murtomäki, Erkki Nurmikari, Risto Hakio, Matti Niskanen, sekä vielä monta muuta ”vahvaa” nimeä oli Altsin apuna tuon tiiviin toiminnan luomisessa.

Mutta jälleen oli mustia pilviä kasaantumassa toimintaa varjostamaan. Huoneistopulan uhkaa ennakoitiin jälleen vuonna 1956, nyt seurakunnan laajenevan toiminnan johdosta. Ilmeisesti tällöin heitettiin ilmaan, tosin tuskin ensimmäistä kertaa mutta nyt realistisena, ajatus oman toimitalon saamisesta Pakilaan. Rakentaminen oli silloin tunnettua Helsingin NMKY:ssä, Vuorikatu 17 uudisrakennus hotelleineen ja urheiluhalleineen oli totta jouluna 1957.

Pakilassa runsas toiminta kuitenkin jatkui kuitenkin edelleen kirkon tiloissa, mutta suuri haave tuli yhä lähemmäksi vuonna 1958 Helsingin kaupungin luvattua tontin Pakilan NMKY:lle oman työkeskuksen rakentamista varten. Ja vuonna 1961 pantiin Helsingin NMKY:n johtokunnan toimesta Pakilan nuorisotalohanke alulle, tontti oli, nyt sai arkkitehti Bertel Saarnio ryhtyä töihin. Mutta vielä kerran oli muutettava. Pakilan seurakunta itsenäistyi 1961 ja tarvitsi hallussamme olleen kerhohuoneen omaan käyttöönsä. Voimistelusalin lisäkäyttö sekä luokkahuone uudelta kansakoululta (nyk. ala-aste) takasivat kuitenkin toiminnan jatkuvuuden.

Toisista riippumattomaksi Omiin tiloihin

Vuonna 1962 toimittiin edelleen kirkon tiloissa, mutta naapuritontille oli SE jo nousemassa. Rakennuksen harjannostajaiset pidettiin 23. helmikuuta ja lokakuussa, tarkemmin sen 14. päivänä, piispa Martti Simojoki suoritti Pakilan NMKY:n Nuorisotalon vihkimisen. Pitkän uransa ja paikasta toiseen siirtymisen jälkeen saattoi ”Altsi” ohjata poikajoukkonsa viimeinkin omiin tiloihin. Hänen seuraajillaan ei tulisi olemaan huolia ainakaan toimitilojen puutteesta. Ehdittyään toimia vielä useita vuosia poikien parissa eri osastoissa, Alfred Liukku kuoli kesällä 1969 lähes 78 vuoden ikäisenä.

Uuden toimitalon ensimmäinen isäntä oli pastori Mauri Virtanen. Hänelle tehtävä Pakilan NMKY:n sihteerinä merkitsi varmasti suurta haastetta, saihan hän ”perinnöksi” altsin nimeen ”vannovan” poika-nuorukais-miesjoukon ja työkalukseen kaikkeen aikaisempaan nähden ruhtinaalliset toimitilat. Yleisötilaisuudet, myyjäiset, naistoimikunta, kerhokahvila, siinä vain eräitä uusien mahdollisuuksien suomia toimintamuotoja, jotka yhdistettynä kaikkeen entiseen takasivat nuorisotalolle täyden ilta- ja viikko-ohjelman. Samalla neuvottelukuntaan kutsuttiin Niilo Berg ja Antti Hettula isien taustajoukosta sekä pastori Sakari Tamminen seurakuntaan päin liittyvien yhteyksien lujittamiseksi.

Mutta kun Helsingin NMKY:n pitkäaikainen pääsihteeri Werner J Aurola jäi eläkkeelle vuonna 1965, oli Pakila jälleen tarvitsemassa uutta sihteeriä, Mauri valittiin Aurolan seuraajaksi. Timo Leinosen sihteerikausi jäi lyhyeksi, kun varsinainen leipätyö kansakoulunopettajana jossakin pohjoisessa. Hänen tilalleen tuli nuoriso-ohjaaja Vesa Hiltunen, jonka nimellä oli tiettyä painoa myös palloilupiirissä. Hän toimikin Pakilan sihteeriviran ohella myös Helsingin NMKY:n koripallojoukkueen valmentajana. Koripalloliiton minikoripallotoiminnan syntyhetket ajoittuvat tuolle samalle ajalle, joten ei ihme, että käytettävissä oleva sali, tosin pieni, alkoi tuottaa yhä lisääntyvässä määrin ja nykyisin aina vain pieneneviä = nuorentuvia koripallojonglöörejä.

Vesa lähti täydellisesti koripalloilun pariin ”Suureen Länteen” ja hänen seuraajansa oli Vilho Riekkinen ja hänen jälkeensä Matti Ahonen. Nämä kaksi silloista teologian ylioppilasta osoittivat NMKY:n perinteisen poikatyömallin soveltuvan myös nykyaikaan. Kouluttamalla innokkaimpia poikia apulaisikseen ja kerhotoimintojen vetäjiksi he toivat toimintaan tuulahduksen noilta ”vanhoilta hyviltä Altsin ja Maukan ajoilta”. Willen ja Matin ajoilta, 70-luvun alkupuoliskolta, peräisin ovat nimet Pertti Mäki, Heikki Metsälampi, Jorma Lehto, Hannu Niskanen.

Pertti Mäestä tuli vuonna 1974 Pakilan NMKY:n ensimmäinen, omista pojista noussut ”pitkän linjan” sihteeri. Hän sai avukseen toiseksi sihteeriksi vuonna 1975 Risto Aarrekiven. Kun Pertti siirtyi vuonna –78 Pääyhdistykseen, jossa toimii nykyään pääsihteerinä, jäi Pakila Ristolle. Pääyhdistys vei myös hänet ”suurempiin kuvioihin” ja apu tuli jälleen omasta takaa. Heikki Metsälammen kuten myös seuraajiensa Jukka Ordénin ja Ari Harisen toimikaudet jäivät suhteellisen lyhyiksi. Entisen sihteerin JuhaMatti Holopaisen tie on kulkenut edeltäjistään poiketen omien kerhopoikien joukosta Pääyhdistyksen poikatyön kautta takaisin ”kotiin”.

Poika- ja nuorisotyö

Kaikille tarkoitettu ja ikäkausittain toteutettu kokous- ja kerhotoiminta sekä raamattutunnit ovat olleet aina, enemmän tai vähemmän massatilaisuuksia, joiden ohjelmaan sihteerit apulaisineen ovat sitten sisällyttäneet omaa persoonallisuuttaan kulloinkin aikakauden hengen ja ulkoisien toimintamahdollisuuksien mukaan. Kerhoiltojen sisältö ajanvietetarpeineen ja –harrastuksineen sekä erikoisryhmineen on ajan kuluessa ”elänyt” samojen muotojen mukaisesti. Kaikille tarkoitetun yleistoiminnan , mitä se kulloinkin merkinneekään, etuna on ollut toiminnan jatkuvuuden takaaminen. Erikoiskerhojen osalta aktiivisimmat jäsenet ajautuvat usein ”oman lajinsa” seurojen ja kerhojen piiriin. Ennen kaikkea 60- ja 70- luvuilla tämä yhteiskunnan sekä erikoisseurojen ja –kerhojen tarjoamien ”palvelusten” lisääntyminen on ollut runsasta. Näin on käynyt mm. valokuvauksen sekä aikanaan juuri 70- luvulla mahtavan innostuksen tuottaneen mikroautoilun osalla. Kuitenkin erikoisharrastukset ovat välttämätön osa myös NMKY:n suorittamaa poika- ja nuorisotyötä. Tässä työssä ajanhenkeen soveltuvan toiminnan ”keksimisessä” sihteerin kyvyt joutuvat usein kovimmalle.

Urheilu

Urheilu on ollut kautta aikojen välttämätön ja usein myöskin kaikkein toimivin osa NMKY:n poika- ja nuorisotyötä. Helsingin NMKY:n sisäinen osastonjako on luonut oivalliset järjestämismahdollisuudet. Olipa sitten kysymyksessä jonkin lajin harrastaminen tai hieman vakavamielisempi kilpaileminen, niin osaston puolesta on riittänyt kamppailijoita. Lajit ovat vuosien kuluessa vaihtuneet niin yksilö- kuin joukkueurheilussakin, samoin voimasuhteet. Pakilan pahin ”vihollinen” on ollut milloin Pasila, milloin Santahamina tai Pohjois-Haaga, mutta … Pakila on aina ollut urheiluosaston maineessa. Ansaitusti.

Tämä Helsingin NMKY:n runsas sisäinen urheilutoiminta on seulonut esiin myös varsinaisia huippu-urheilijoita aina kansainvälisille kentille ja maaotteluedustuksiin saakka. Raimo Vedenojan nimi 60- ja 70- sanomalehdissä ja urheiluyleisölle yli 17,5 metrin kuulatuloksillaan.

Samoin kuin kerhotoiminnan puolella on käynyt eräiden erikoiskerhojen osalle, samat ongelmat ovat liittyneet myös urheiluun erikois- ja suurseurojen muodossa. Näin on käynyt mm. 70- luvun jääkiekolle ja Kai Arolan ja Jaakko Tuttujewin työlle ei ollutkaan jatkajia, osin syynä olivat myös taloudelliset ym. syyt.

Helsingin NMKY tunnetaan nimenomaan koripalloilun erikoisseurana ja ennen kaikkea oman talon yhteydessä saatu sali pohjusti runsaan koripalloharrastuksen myös Pakilaan. Olihan toki koripalloa harrastettu Pakilassa lähes koko toiminnan ajan kirkon sekä eri koulujen saleissa, mutta tuo pieni sali käynnisti juniorikoripallotoiminnan aivan eri laajuudessa. Montaakaan saliminuuttia ei ole jäänyt käyttämättä sitten Vesa Hiltusen aikojen. Vesaa voidaan pitää yhdessä Jyrki Salovaaran kanssa ”totaalisen juniorivalmennuksen” isinä 70- luvun loppupuolella. Koulujen salit puolestaan olivat edelleen välttämättömiä tuon innostuksen/harrastuksen jatkamiseen. Sulo Savander, Jorma Tenhunen, Jorma Lunden, Juhani Berg, Matti Köli ja kumppanit ”käyttivät” omia junioreita hyväkseen ”edustusjoukkueessa”.
Nykyisillä Pakilan NMKY:n mikro- ja minijoukkueilla on ”pelottava maine” myös vastustajien keskuudessa, niin NMKY:n oman kuin koripalloliitonkin sarjatoiminnassa.

Mini- ja mikropalloilumme tarkoituksena on tarjota koripallonautintoa mahdollisimman laajoille poika- ja nyttemmin myös tyttöjoukoille. Samalla se avaa joillekin mahdollisuuden Helsingin NMKY: erikoisvalmennukseen tai jatkamismahdollisuuden ”oman lajin” parissa Pakilan omissa juniori- ja miesjoukkueissa.