Ajankohtaista
31.1.2012
Äidit ja tyttäret huomio
Pakilan toimintakeskukseen otti yhteyttä eräs Pakilalainen äiti. Hän oon kiinnostunut toimimaan vapaaehtoisena äitien ja noin yläasteikäisten tyttöjen toiminnan järjestämisessä Pakilan toimintakeskuksessa. Ajatuksena oli, että toiminta voisi olla liikunnallista, mutta voisi se olla muutakin. Alustavasti toiminnalle on mietitty ajankohdaksi jotain arki-iltaa, esimerkiksi torstaita kello 19.00. Lisätiedot ja yhteydenotot: pakila@hnmky.fi tai puh.050-5975775.
20.1.2012
Pakilan toimintakeskuksen päiväleirit kesällä 2012
Ovet aukeavat aamulla kello 8.00 ja sulkeutuvat kello 17.00. Päiväleirin ohjattu toiminta tapahtuu kello 9.30-16.00 välillä. Leirit on suunnattu 7-12- vuotiaille lapsille ja nuorille. Päiväleirin hintaan (160€) sisältyy ohjelma, vakuutus, lounas ja välipala. Leireillä mm. leikitään, pelataan ja liikutaan. Sään salliessa ulkona ollaan leiripäivien aikana mahdollisimman paljon. Ohjatun toiminnan lisäksi leirillä on joka päivä ”omaa aikaa”. Tällöin lapsi voi lueskella, piirtää tai leikkiä vapaasti kavereiden kanssa. Kaikkien leirien ohjaajina toimivat kasvatusalan ammattilaiset. Tervetuloa saamaan ikimuistoisia leirikokemuksia ja tutustumaan uusiin kavereihin!
Pakilan toimintakeskuksessa tullaan kesällä 2012 järjestämään kolme (3) päiväleiriä.
Kesän startti -leiri 4.-8.6.2012
Leirin hinta on 160 euroa / lapsi. Hinta sisältää lounaan, välipalan, monipuolisen ohjatun toiminnan ja vakuutuksen.
ILMOITTAUTUMINEN TÄSTÄ 1.2.2012 KELLO 10.30 ALKAEN (Ilmoittautuminen loppuu kuukausi ennen leirin alkua.)
Kesä Namikalla- leiri 11.-15.6.2012
Leirin hinta on 160 euroa / lapsi. Hinta sisältää lounaan, välipalan, monipuolisen ohjatun toiminnan ja vakuutuksen.
ILMOITTAUTUMINEN TÄSTÄ 1.2.2012 KELLO 10.30 ALKAEN (Ilmoittautuminen loppuu kuukausi ennen leirin alkua.)
Kohta kouluun -leiri 6.-10.8.2012
Leirin hinta on 160 euroa / lapsi. Hinta sisältää lounaan, välipalan, monipuolisen ohjatun toiminnan ja vakuutuksen.
ILMOITTAUTUMINEN TÄSTÄ 1.2.2012 KELLO 10.30 ALKAEN (Ilmoittautuminen loppuu 30.6.2012.)
Ilmoittautuminen ja leiripaikan peruminen
Ilmoittautuminen alkaa keskiviikkona 1.2.2012 klo 10.30, päättyy yllä olevien tietojen mukaisesti.
Ilmoittautumisen yhteydessä muodostuu lasku leirimaksusta. HUOM! Laskun maksuaika on kaksi viikkoa, jonka jälkeen lähetämme muistutuksen laskusta. Mikäli laskua ei ole neljän viikon sisällä ilmoittautumisesta maksettu, ilmoittautuminen poistetaan.
Leiripaikka vahvistuu vasta, kun leirimaksu on maksettu. Vahvistus leiripaikasta lähetetään sähköpostitse (ilmoittautumisen yhteydessä annettuun osoitteeseen) noin viikon kuluessa siitä, kun maksusuoritus on tullut. Kaikille leiriläisille lähetetään vielä ennen leirin alkua tarkempaa tietoa leirikirjeessä sähköpostitse. Koska leiri-infot kulkevat sähköpostitse, tarkista sähköpostiosoitteesi oikeinkirjoitus.
Vahvistetun leiripaikan kesäkuun leirien osalta voi perua veloituksetta viimeistään kuukautta ennen leirin alkua, elokuun leirin voi perua veloituksetta 30.6.2012 mennessä.
Jos sinulla on kysyttävää, olethan yhteydessä!
Lisätietoja leireistä antaa Hanna Kuivalainen, puh. 050-5975775 tai hanna.kuivalainen@hnmky.fi. Ilmoittautumisongelmissa lisätietoja Janne Suvitie, puh. 09-17344231 tai janne.suvitie@hnmky.fi.
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
18.1.2012
Kesän 2012 päiväleirit toimintakeskuksessa
4.-9.6.2012 Päiväleiri 1
11.-15.6.2012 Päiväleiri 2
6.-10.8.2012 Päiväleiri 3
Kesän 2012 päiväleirien ilmoittautuminen alkaa helmikuun 1. päivä. Lisää informaatiota päivitetään tammikuun aikana nettisivuille ja facebook-profiiliin.
12.12.2011
Kerhot tauolla jouluna
Sählykerhojen viimeiset kerrat olivat maanantaina 5.12. Kiipeilykerhot, touhutorstai ja perhesähly jatkuvat vielä viikon 50. Tämän jälkeen rauhoitutaan joulun viettoon. Kerhot ja muu toiminta jatkuvat taas loppiaisen jälkeen viikolla 2.
Kiitos menneestä syksystä kaikille toimintaan osallistuneille ja oikein rauhaisaa joulun aikaa!
9.12.2011
Perhekahvila "Touhutorstai" jatkuu myös kevätkaudella 2012
Suosituksi tulleen Touhutorstain jatkuminen varmistui. Lisää vapaaehtoisia ilmoittautui mukaan toimintaan ja näin toimintaa on mahdollista jatkaa! Lämmin kiitos jo mukana olleille ja uusille vapaaehtoisille. Myös uudet vapaaehtoiset ovat edelleen tervetulleita mukaan! Kevään ensimmäinen Touhutorstai on jo heti loppiaisen jälkeen 12.1.2012, tervetuloa uudet ja vanhat touhuilijat!
15.11.2011
Liikunnallinen aamupäiväkerho jatkaa kevään 2012- hae paikkaa nyt!
Lasten liikunnallisen aamupäiväkerhon jatkuminen varmistui. Kerho kokoontuu maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 9-12. Vastuuohjaajana jatkaa Sander Stahl. Kerhossa on vielä tilaa. Katso lisätiedot ja hakuohjeet osiosta toiminta.
15.11.2011
Perhekahvila "Touhutorstaihin" haetaan vapaaehtoista
Torstaiaamupäivisin toimiva Touhutorstai tarvitsee uutta vapaaehtoista toimijaa. Vapaaehtoisen tehtävänä on avata ovet ja päästää perheet sisään touhuamaan. Lisäksi vapaaehtoinen huolehtii muiden vanhempien avustuksella kahvit kiehumaan ja mehut lapsille. Touhutorstain loppuessa vapaaehtoinen tarkastaa yleisen siisteyden ja sulkee ovet. Tehtäviä ei ole koettu ylivoimaisen raskaiksi ja Touhutorstaissa on ollut mukava yhdessä tekemisen meininki. HUOM. Syksyn viimeinen Touhutorstai on 15.12.2011, jonka jälkeen on joulutauko. Touhutorstai jatkuu taas tammikuussa 12.1., mikäli saamme mukaan uusia vapaaehtoisia! Mikäli kiinnostuit, ota yhteys pakila@hnmky.fi tai 050 5975775/ Hanna.
17.10.2011
Kaikille avoin perhesähly sunnuntaisin kello 13-14.30
Tervetuloa viettämään liikunnallista sunnuntaituokiota äidit, isät ja lapset. Lapset tulevat perhesählyyn huoltajan seurassa. Vuoron vastuuhenkilönä toimivat vapaaehtoiset aikuiset. Uudet vastuuhenkilöt ovat tervetulleita, tehtävinä mm. ovien avaaminen ja sulkeminen sekä yleisestä järjestyksestä huolehtiminen. Yhteys: pakila@hnmky.fi.
29.8.2011
Aamupäiväkerhossa tilaa, ilmoita 3- 5- vuotias lapsesi mukaan!
1. Tulosta kerhohakemus http://www.hel.fi/hki/sosv/fi/P_iv_hoito/Kerhot/palvelusetelikerhot ja tuo se Pakilan toimintakeskukseen.
2. Käsittelemme hakemuksenne ja muodostamme ryhmän. Ilmoitamme vanhemmille lapsen mahtumisesta ryhmään.
3. Ryhmään valittujen lasten hakemukset lähetetämme sosiaalivirastolle hyväksyttäväksi, jossa palvelusetelikelpoisuus tarkistetaan.
23.8.2011
Syksyn kerhot nähtävissä netissä
Syksyn kerhot on päivitetty nettiin, tervetuloa mukaan toimintaan! Kerhot pyörähtävät käyntiin taas 1.9. lähtien. Kaikki kerhot löytyvät "toiminta" linkin alta, lisäksi Toimintakeskuksen työntekijät vastaavat mielellään kysymyksiin. Koripallon harjoitusryhmät ja harjoitusajat löytyvät osoitteesta koripallo.hnmky.fi.
23.8.2011
Liikunnallinen aamupäiväkerho Pakilan toimintakeskuksessa alkaa syksyllä 2011
Liikunnallinen aamupäiväkerho aloittaa toimintansa Pakilan toimintakeskuksessa. Kerhotoimintaa on maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 9.00 -12.00. Kerho on suunnattu 3-5- vuotiaille lapsille. Lisätietoja täältä
1.6.2011
Kerhotoiminta kesän tauolla
Kevään viimeiset kerhot (sählykerhot, askartelukerho, näytelmäkerho, kiipeilykerhot) pidetään viikolla 20, minkä jälkeen ne jäävät kesätauolle. Poikkeuksen tekee perheille suunnattu Touhutiistai, joka jatkuu koulujen loppumiseen saakka, eli tiistai 31.5. on viimeinen kerta. Kerhotoiminta jatkuu syyskuussa 2011. Myös suosittu perhetouhu jatkuu syyskuussa, yleisön toiveesta torstaisin. Kiitos kaikille toiminnassa mukana olleille ja erityiskiitos toimintaa mahdollistaneille vapaaehtoisille!
1.4.2011
Koko perheen tapahtumat Pakilan toimintakeskuksessa olivat menestys
Järjestimme kokoperheen tapahtuman Pakilan toimintakeskuksessa Rolan Oy:n kanssa.
Tavoitteena oli järjestää tapahtuma mikä esittelisi uudistunutta Pakilan toimintakeskusta ja mahdollistaisi alueen ihmisten kohtaamista mukavassa ilmapiirissä.
Tapahtuma oli täynnä mukavaa toimintaa. Toiminta oli jaoteltu ympäri toimintakeskusta mikä mahdollisti tutustumisen kaikkiin toimintakeskuksen tiloihin. Tapahtuman työntekijät olivat yhdistyksen eri toimialoilta ja lisäksi nuoria kerhon ohjaajia ja vapaaehtoisia. Tämä mahdollisti loistavat puitteet saada tietoa yhdistyksen eri toiminnoista.
Liikuntasalin toiminnan takasi jättimäinen Zorb- pallo ja hauska sumopaini areena. Takahuoneen toimintana oli koripallon heittolaite nimeltä Hot Shot, missä myös molempina päivinä ratkesi kovan kilpailun jälkeen Pakilan Hot Shot mestaruus. Liikuntasalin ja takahuoneen välissä oli askarteluhuone, missä oli mahdollista askarrella mahtavia pääsiäistipuja ja -munia. Etupihalla oli myös renkaiden vaihtoa, minkä mahdollisti yhteistyökumppanimme Rolan Oy. Ettei nälkä päässyt yllättämään, etupihalla oli mahdollisuus ostaa makkaraa tai aulan kahvilasta pientä purtavaa.
KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE!





Päiväleirit toimintakeskuksessa kesällä 2011
-
Pakilan NMKY:llä järjestetään kesällä leiritoimintaa seuraavasti:
Pakilan NMKY:n päiväleirit:
Pakilan I päiväleiri 6.-10.6.2011 Ilmoittaudu tästä 10.1.2011 alkaen TÄYNNÄ
Pakilan II päiväleiri 13.-17.6.2011 Ilmoittaudu tästä 10.1.2011 alkaen TÄYNNÄ
Pakilan 3. päiväleiri 8.-12.8.2011 Ilmoittaudu tästä 10.1.2011 alkaen TÄYNNÄ
Leiri-ilmoittautuminen alkaa maanantaina 10.1.2011 klo 10. Leiripaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Leirimaksu 160 euroa sisältää leiriohjelman, askartelumateriaalit, lounaan, välipalan ja vakuutuksen; leiripäivät klo 8-17. Lisätietoja Hanna Kuivalaiselta p. 0505975775 arkisin klo 10-11 (tai etunimi.sukunimi@hnmky.fi).
Koripalloleirit
Pakila Junior Camp I 6.-10.6.2011
Back To School Basket Camp 8.-12.8.2011
Info korisleireistä ja ilmoittautumisohjeet täällä
-
Iltapäiväkerhon hakuaika lukuvuodelle 2011-2012 on alkanut 27.1. Hakulomake löytyy operusviraston www-sivuilta tai sen voi hakea namikalta hakuajan alkaessa ma-pe klo 12-16 (tai erikseen sovittavana aikana). Lomakkeen voi palauttaa samaan paikkaan 27.1.-29.4.2011 ma-pe klo 12-17. Lomakkeiden saapumisjärjestyksellä ei ole vaikutusta paikan saamiseen, lomake on kuitenkin palautettava hakuaikana.
-
Kevään 2011 kerhoja
Näytelmäkerho 1.-6.-luokkalaisille torstaisin klo 17-18. Ilmoittaudu tästä
Askartelukerho 1.-6.-luokkalaisille torstaisin klo 18-19. Ilmoittaudu tästä -
TOUHUTIISTAI on lapsille ja vanhemmille/isovanhemmille/perhepäivähoitajille yms. avoin peuhuaamupäivä kello 9.30-11.30. Pelailua, leikkiä, temppuilua ja yhdessä oloa. Kahvi/mehutarjoilu. Kevään aikana luvassa myös ohjelmallisia kertoja mm. lasten vaate-esittely ja aikuisille jumppaa. Tervetuloa!
-
Isä-lapsisähly tauolla! Ilmoitamme, mikäli uusi vetäjä löytyy!
Ilmoittaudu tästä
-
HELMI -tyttöjen lauantait:
Tyttöjen toiveiden mukaista toimintaa, keskusteluja, kädentaitoja, kokkausta, liikuntaa ja muuta mukavaa 11-15-vuotiaille tytöille Pakilan namikalla lauantaisin klo 10-16. Seuraavat Helmi-tyttöpäivät 19.3.2011, 6.-7.5.2011 (yön yli). Osallistumismaksu 10 €/kerta sisältää ruuan, materiaalit ja tapaturmavakuutuksen. Ilmoittautumiset edelliseen maanantaihin mennessä sähköpostilla: hnnky@hnnky.fi. Lisätietoa p. 050-5975775 (Hanna Kuivalainen).
Järj. yhteistyössä Helsingin NNKY:n ja Pakilan seurakunnan kanssa. -
Kerhoihin ilmoittautuminen on alkanut:
Maanantaisin
1.-2.-luokkalaisten poikien sählykerho klo 17.15-18.15. Ilmoittaudu tästä
3.-4.-luokkalaisten poikien sählykerho klo 18.15-19.15. Ilmoittaudu tästä5.-6.-luokkalaisten poikien sählykerho klo 19.15-20.15. Ilmoittaudu tästä
(yhdistetty toistaiseksi edelliseen ryhmään -tervetuloa!)
Tiistaisin
Tenavaklubi lapsille yhdessä vanhemman kanssa klo 17.15-18. Lisätietoa täältä
Keskiviikkoisin
1.-3.-luokkalaisten tyttöjen ja poikien kiipeilykerho klo 17.15-18.15. Ilmoittaudu tästä
Perhekiipeily klo 17.15-18.15. Ilmoittaudu tästä
4.-luokkalaisten tyttöjen ja poikien juniorikiipeily 18.15-19.45. Ilmoittaudu tästä
Kiipeilykerhot 65€/ kausi, Perhekiipeily 90€/ kausi -
Iltapäiväkerhon ohjelma täältä
-
ISÄ-LAPSILEIRILLE?! Pakilan NMKY järjestää yhteistyössä Helsingin NMKY:n Isä-lapsi-toiminnan kanssa Isä-lapsi-leirejä Pellissä. Leirin ohjelma on rentoa isän ja lapsen yhdessä oloa tukevaa. Lisätietoa leireistä löytyy täältä. .
-
Pakilan NMKY:n kerhoihin voit tutustua tästä (kerhot ovat alkaneet viikolla 38). Tule mukaan!
-
ETSITÄÄN AUTOJA! Jos komeroissanne lojuu esimerkiksi ylimääräisiä pikkuautoja, automattoja, legoja tai muita leluja ja haluatte niistä eroon, otamme niitä ilolla vastaan iltapäiväkerholaisten ja muiden taloa käyttävien lasten riemuksi.
