Vapaaehtoiseksi Laakavuoren toimintakeskukseen
Laakavuoren kumppanuustalolla voit olla vapaaehtoisena auttamassa monenlaisissa tehtävissä lasten ja nuorten parissa tai erilaisissa käytännön talkootöissä. Lisätietoja: Saara Selin puh. (09) 395 1472, saara.selin@helsinginnmky.fi
Ohjaajaksi kerhotoimintaan
Lapsille ja varhaisnuorille järjestetään erilaisia kerhoja. Kerhot voivat olla myös teemakerhoja ohjaajan omien taitojen ja kiinnostusten mukaan. Kerhotoiminta tarjoaa mahdollisuuden pitkäjänteiseen työskentelyyn varhaisnuorten kanssa. Säännöllisen kerhonohjauksen lisäksi voi toimia vierailijana, joka järjestää esim. teema/toimintaillan. Lyhytkestoisempana vaihtoehtona voit olla järjestämässä lapsille tai varhaisnuorille muutaman kokoontumiskerran kurssin omien kiinnostuksen kohteidesi pohjalta.Avustajaksi perhetoimintaan
Kumppanuustalolla pidetään keskiviikkoisin perhekerhoa, johon olet tervetullut avustajaksi yksin tai omien lasten kanssa. Perhekerhossa tehtävänä voi olla mm. kahvitus, lasten leikittäminen, askartelun tai temppuratojen järjestäminen.Avustajaksi iltapäiväkerhoon
Laakavuoren kumppanuustalon iltapäiväkerhossa avustajalla on mahdollisuus työntekijän apuna järjestää lapsille erilaista toimintaa ja ennen kaikkea tarjota lapsille aikaa aikuisen kanssa esimerkiksi satujen lukemisen tai pelailun merkeissä.Avustajaksi kahvilatoimintaan
Kumppanuustalolla on nuorille ja perheille toimintaa, joihin vapaaehtoisia kaivataan avuksi kahvilasta huolehtimiseen.Retki- ja leiritoimintaan
Lapsille ja nuorille järjestetään erilaisia retkiä, päiväleirejä ja leirejä. Avustajat voivat olla retkillä ja leireillä järjestämässä toimintaa esim. työpajoja tai kohtaamassa lapsia ja nuoria kuten kerho-toiminnassakin.Talkootehtäviin
Kumppanuustalolla on erilaisia talkootehtäviä vuodenajasta riippuen. Tarjolla on pieniä remonttihommia lisäämään sisätilojen viihtyisyyttä sekä erilaisia siivoushommia haravoimisesta lumenluomiseen.Sähköinen ilmoittautuminen vapaaehtoistehtäviin.
