Azkabanin vanki 6-10.6.2011
Ensimmäinen leiripäivä
Luvassa viikoksi taianomaista aikaa ja hellettä. Matkaan vuorikadulta lähti 51 iloista leiriläistä. Perinteiseen tapaan aluksi laitettiin telttoja pystyyn ja käytiin yhdessä sääntöjä ja rajoja läpi. Seuraavaksi olikin luvassa noitahistoriaa, lajittela ja huispausta. Siinä päivä vierähti todella nopeasti monen kivan tekemisen merkeissä.
Toinen leiripäivä
Aurinko herettäli suurimman osan jo ennen varsinaista herätystä mukavalla lämmöllä. Aamutoimet ja sitten olikin jo aika taas huispata. Tiukkoja pelejä helteessä, kuitenkin kaikki jaksoivat hyvin pelata ja kannustaa toisia loistaviin suorituksiin. Iltapäivällä päästiin oppituntien makuun ja luvassa oli ennustamista sekä loitsujen opettelua. Illalla oli vuorossa saunomista ja järvessä polskuttelua.
Kolmas leiripäivä
Hyvin samanlainen päivä kuin edellinenkin. Illan kruunuksi oli luvassa loitsulipunryöstöä. Innokkaimmat eivät olisi millään meinanneet lopettaa vaikka iltapala jo kutsuikin nälkäisimpiä.
Neljäs leiripäivä
Huispauksessa pelattiin finaalit ja voittajaksi siepin turvin tuli Vihreät Pingut. Pelien jälkeen oli aika kastua vesisodan muodossa ja hetken aikaa oli joillakin todella märkä olo. Iltapäivästä käytiin saunomassa ja vesillä veneen perässä tuubailemassa. Ilta olikin yhtä seikkailua, kun koitettiin palastaa Sirius Mustaa typahkan vankilasta. Hyvin siinä kaikki onnistuivat vaikka hieman jännittävää se olikin.
Viides leiripäivä
Edelleen auriko hereätteli väkeä ennen aikojaan. Loppu hulinat saatiin nopeasti hoidettua ja viimeiset palkitsemiset suoritettua. Tupa mestariksi nousi Rautanyrkki. Jäljellä olikin enää kotimatka jo mukavasti taittui osan hieman torkahdellessa leiriväsymyksestä.
Iso kiitos kaikille mukana olleille leiriläisille, Appareille, Isosille ja Ohjaajille. Saatiin kasaan taas yksi muistorikas leiri ja moni vakuutti tulevansa ensivuonna uudestaa.
